Sisustuspuuhissa – ensimmäisenä listalla lastenhuoneet

Kevät on kulunut viime syksystä toipuessa, päivätöiden parissa. Maaliskuu kului perheyrityksessämme pienen sivuprojektin merkeissä, jossa päivitimme perinteisen hirsihuvilan 2010-luvulle. Toisen remonttiurakan jälkeen oma projekti onkin taas jaksanut kiinnostaa aivan eri tavalla. Verhot tekevät huoneen Kevättalvella totesimme, että ykkösprioriteetti on saada lastenhuoneet asukkailleen viihtyisiksi, jotta kotiutuminen sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Erityisesti lastenhuoneiden verhot vaativat pientä pohdiskelua, sillä […]

Read more "Sisustuspuuhissa – ensimmäisenä listalla lastenhuoneet"

Remonttikuulumiset VI – Leppoisaa kevättä odotellessa

Tammi- ja helmikuun aikana Käpylässä on puuhasteltu kaikenlaista pientä hienosäätöä. Kodinhoitokaappi keittiöön Kun suunnittelimme uutta kotiamme, olimme alunperin sijoittamassa kodinhoitohuonetta kellariin. Kaikki muut kodin toiminnot pystyttiin kuitenkin sijoittamaan kahteen maanpäälliseen kerrokseen ja niinpä jossain vaiheessa tajusimme, että emme halua mennä kellariin pesemään pyykkiä. Mallasimme pesukonetta lähes kaikkiin huoneisiin, kunnes totesimme, että meillä on eniten ylimääräistä […]

Read more "Remonttikuulumiset VI – Leppoisaa kevättä odotellessa"

Lundiaa lasten huoneisiin

Alkuvuonna puutalossa on ollut käynnissä kaikenlaista pikkunikkarointia. Yksi tärkeä projekti on ollut saada kalustettua lastenhuoneet. Edellisessä asunnossamme lapsilla oli yhteinen alle 10 neliön huone. Puutalossa molemmat lapset sen sijaan saivat omat tilavat huoneensa, joten kalusteitä näihin huoneisiin ei ollut ennestään läheskään riittävästi. Tärkeä osa lastenhuoneen sisustusta on tietysti lelujen säilytys. Lelujen tulee olla hyvin saatavilla, […]

Read more "Lundiaa lasten huoneisiin"

Vaatekaappien jäljillä

Remontin loppupuolella aktualisoitui tarve saada säilytystilaa pian taloon muutettaville tavaroille. Ensin tehtiin suunnitelmat ja todettiin, että valmiita sopivia kaappeja ei saa suoraan kaupasta. Sen jälkeen selviteltiin, miten Ikean runkoja pystyy lyhentämään ja muutenkin tuunaamaan. Varsinaisesti ohjeita ei löytynyt. Totesimme, että saimme rakennettua talon, joten eiköhän tästäkin selvitä. Ensin kasattiin täyteen mittaan tulevat kaapit, säädettiin ne […]

Read more "Vaatekaappien jäljillä"

Remonttikuulumisia V – valoa tunnelin päässä

Eräänä joulukuisena iltapäivänä, kun saavuin työmaalle, mietin miksi tilanne näyttää jotenkin hieman valoisammalta? Yllättäen tajusin mistä on kyse. MEILLÄ ON SÄHKÖT JA VALOT! Kelataan tästä kuitenkin muutama viikko taakse päin, koska sitä ennen tapahtui kaikennäköistä! Kuparia keittiöön! Keittiön rungot oli jo asennettu jonkun aikaa sitten, joten nyt oli aika jatkaa. A.S. Helsingön ovet ja hankkimamme […]

Read more "Remonttikuulumisia V – valoa tunnelin päässä"

Remonttikuulumiset IV – perjantaina naula päähän!

Remontin loppukiri oli niin hurja, että blogi jäi pahasti jälkeen. Nyt palataan siis hieman menneeseen ja jatketaan marraskuun lopusta eteenpäin. Kuisti sai ulkokuoren ja Villa Aina uudet ikkunat Ennen kuin talvi iski pahasti, ehtivät timpurit lisätä vanhan kuistin ulkokuoreen tuulensuojalevyn (Tuulileijona), koolauksen ja uuden laudoituksen. Tässä vaiheessa myös ikkunoiden vaihtaminen oli kovassa vauhdissa. Ikkunoiksi valitsimme […]

Read more "Remonttikuulumiset IV – perjantaina naula päähän!"

Kylpyhuone viimeistä silausta vaille valmis

Keittiö on viimeistä silausta vaille valmis. Kylpyhuone ja WC:t seuraavat hyvää vauhtia perässä. Kylpyhuoneen rakennus alkoi purkutöillä Kaikki alkoi sillä, että toinen kuisti purettiin seiniä, kattoa ja lattioita myöden niin, että jäljelle jäi vain runko. Tämän jälkeen seinien koolausta tihennettiin, jotta rakenne jäykistyisi ja ikkunoille saatiin sopivat paikat. Myös lattian ja katon koolaus meni uusiksi. […]

Read more "Kylpyhuone viimeistä silausta vaille valmis"