Vuosi Käpylässä

Tasan vuosi sitten saimme avaimet käteen ja remontti alkoi. Siitä alkoi kiireinen syksy. Joulukuun puolivälissä remontti valmistui sille tasolle, että saimme muutettua ja joulun jälkeen on maalattu karmeja ja ovia alakerrassa sekä rakennettu huonekaluja ja sisustettu huoneita vähän kerrassaan. Halusimme asua talossa jonkin aikaa, jotta tiedämme, miten tiloja käytämme ja mitä mihinkin huoneeseen tarvitaan. Visio onkin kirkastunut ja muuttunut viime kuukausina. Toukokuusta lähtien talon sisäpuoli on saanut hetken hengähtää, kun olemme kesän ajan puuhastelleet pihan ja kuistin parissa.

Paljon on vielä kesken, mutta tässä ennen ja jälkeen -kuvasarja, jossa kurkataan reilun vuoden takaisiin myyntikuviin ja tämänhetkiseen tilanteeseen. Kuvat eivät enää tilojen muututtua ole parhaasta mahdollisesta kuvakulmasta, mutta halusimme imitoida vanhojen kuvien kuvakulmaa mahdollisimman uskollisesti.

Alakerta

Keittiön kaapistojen määrää lisättiin ja liesi siirrettiin vastakkaiselle seinälle. Kulman kiinteä kaappi purettiin ja rakennettiin kokonaan uudestaan, jotta kaappiin saatiin sijoitettua kodinhoitohuone. Astetta kookkaampi Festivon jääviileäkaappi mahtuu hienosti nurkkaan ja 90-senttinen liesitaso on osoittautunut loistovalinnaksi. Vihdoin kaikki kattilat mahtuvat kunnolla liedelle yhtä aikaa. Matin kotitilan navetasta pelastettu pieni keittiönpöytä on juuri sopiva aamiaisen ja iltapalan syömiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alakerran asunnon makuuhuone muuttui ruokasaliksi. Olohuoneen ja ruokasalin välistä ovea levennettiin, jotta saatiin lisää avaruutta. Ruokasalin nurkkaan on tulossa syksyllä kaakeliuuni ja tarkoitus on hioa ja käsitellä ruokapöytä uudelleen. Tarvitsemme myös lisää tilaa polttopuiden säilyttämistä varten.

 

 

 

Olohuonetta hallitsee muodonmuutoksen jälkeen 1800-luvun lopun Andstenin kakluuni No. 15. Huoneen nurkassa ollut kiinteä kaappi poistettiin.

Kaikissa alakerran huoneissa oli alunperin Halltex-levyt, jotka vaihdettiin remontissa paneeliin. Kaikki seinät avattiin kokonaan hirrelle, jotta saatiin tarkastettua hirsien kunto. Päälle laitettiin kaksi kerrosta puukuitulevyä eristeeksi. Samalla saatiin upotettua sähköt kauniisti rakenteisiin. Puukuitulevyt pinkopahvitettiin ja lopuksi maalattiin. Vanha lattia purettiin ja alapohjan eristeet poistettiin. Lattian koolaus korjattiin, alapohja eristettiin Ekovillalla, ilmasulkupaperoitiin ja lopuksi asennettiin lautalattia. Uudet Sydänpuun ikkunat olivat se viimeinen silaus, joka muutti huoneiden ilmeen raikkaammaksi.

 

 

 

 

 

 

 

Eteinen sai uuden ilmeen ja vanhat portaat jätettiin näkyviin, kun katon madallus purettiin.

Eteinen oli alunperin todella pieni. Huoneesta oli käynti keittiöön, olohuoneeseen ja vanhalle kuistille (nykyinen kylpyhuone). Huoneen täytti kiinteä kaapisto. Asuntojen yhdistämisen ja portaikon avaamisen seurauksena eteisestä on nyt käynti portaikkoon ja toiselle kuistille (entinen yläkerran asunnon sisäänkäynti) ja eteinen on tilava jopa lapsiperheelle.

 

Vanhasta alakerran kuistista tehtiin kylpyhuone 1920-luvun art decoa mukaillen. Kuvassa vasemmalle jää koko seinän mittainen suihkutila.

 

Putkiremontin myötä WC-kuilu rakennettiin kokonaan uudestaan. Myös WC:iden sisustuksessa on haettu inspiraatiota art decosta. Yläkerrasta löytyy toinen samanlainen.

 

Yläkerta

Yläkerran iso olohuone jaettiin kahdeksi lasten makuuhuoneeksi. Lastenhuoneet ovat edelleen todella tilavat, noin 15-20 neliötä kumpikin.

 

 

 

 

 

Talossa oli alunperin kaksi erillistä asuntoa ja näin olleen molemmissa kerroksissa oli oma keittiönsä. Meillä ei tietenkään ollut tarvetta kahdelle keittiölle ja niin yläkerran keittiöstä tuli meidän makuuhuoneemme.

Vaatekaappi odottaa vielä oviaan. Ehkä niidenkin kimppuun päästään taas syysiltojen pimetessä.

 

 

 

Yläkerran aulan ja portaikon väliseinä purettiin ja tilalle laitettiin lasikaide. Väliseinän purku muutti tilan täysin avaraksi ja valoisaksi.

Rakentamisessa ja materiaalivalinnoissa on pyritty kunnioittamaan talon historiaa ja suomalaista rakennusperinnettä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan ollut tehdä museokohdetta, vaan raikasta, viihtyisää ja asuttavaa, meidän tyylistä kotia. Niinpä vanhaan on myös yhdistetty modernia.

 

 

 

Viimeisimpänä tänä kesänä uusittiin kuisti. Tästä onkin kovaa vauhtia kehkeytymässä meidän lempipaikka, joskin viime viikkoina päivä- ja ilta-auringon kuumentamalle kuistille ei ole ollut enää aamun jälkeen mitään asiaa. Meillä odotellaankin jo innolla syyssateita.

Kuistille on tarkoitus vielä rakentaa kenkähylly, jotta ulkoa kantatuva hiekka saadaan pidettyä poissa talosta.

 

Ulkona näkyvät uudet ikkunat, katto ja kivetykset. Tänä kesänä emme vielä ehtineet julkisivun maalauspuuhiin. Se odottaa vielä ensi kesänä. Ikkunanpuitteet ja räystäät maalataan valkoisiksi ja ulkolaidoitus harmaanvihreäksi.

 

 

 

Vuosi on ollut rankka, mutta sen arvoinen. Täällä meidän on hyvä olla, omassa puutalossamme Käpylässä.

-Anu ja Matti

 

Kiitos alkuperäisistä kuvista Kiinteistömaailma ja Paula Andersson!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s