Remonttikuulumiset VI – Leppoisaa kevättä odotellessa

Tammi- ja helmikuun aikana Käpylässä on puuhasteltu kaikenlaista pientä hienosäätöä.

Kodinhoitokaappi keittiöön

Kun suunnittelimme uutta kotiamme, olimme alunperin sijoittamassa kodinhoitohuonetta kellariin. Kaikki muut kodin toiminnot pystyttiin kuitenkin sijoittamaan kahteen maanpäälliseen kerrokseen ja niinpä jossain vaiheessa tajusimme, että emme halua mennä kellariin pesemään pyykkiä. Mallasimme pesukonetta lähes kaikkiin huoneisiin, kunnes totesimme, että meillä on eniten ylimääräistä tilaa keittiössämme. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kaapin runko tehtiin kertopuusta mittojen mukaan ja levytettiin Gyprocilla. Oviksi laitettiin tässä vaiheessa Ikean ovet. Nämä on kuitenkin tarkoitus jossain vaiheessa vaihtaa A.S. Helsingön oviin, jotta ne sopivat saumattomasti yhteen keittiön ovien kanssa.

Ovien asennus alkoi aikamoisella mittailulla ja mallailulla, jotta saranat tulisivat juuri oikeaan paikkaan. Onneksi Ikean käyttämissä laadukkaissa Blomin saranoissa on reilu säätövara.

01_kkodinhoitokauppa_1Lopputulos oli positiivinen yllätys. Huomaamaton ja helppo käyttökelpoinen kokonaisuus. Toki uusien ovien myötä kodinhoitohuonekin muuttunee vielä kauniiksi osaksi sisustusta.

Vetimet viimeistelevät keittiön

02_keittion_vetimet_3

Seuraavana edessä oli vetimien asentaminen keittiön kaappeihin. Elimme noin kuukauden kaappien kanssa ilman vetimiä ja homma alkoi hieman nakertaa.

Ensin mitattiin alakaappien keskikohta ja tämän jälkeen käytettiin Ikean sabluunaa, jolla merkittiin vetimien asennusreikien kohdat. Hauska yksityiskohta tässä prosessissa oli se, että Ikea on muuttanut jossain vaiheessa asennuslevyään, eikä myymälöistä tällä hetkellä saatava sabluuna sopinut näihin Helsingön vetimiin. Onneksi Amazon tuli apuun ja tilasimme vanhan asennuslevyn internetin ihmemaailmasta. Vajaan kolmen euron levylle tuli postikuluineen lähes kymmenkertainen hinta, mutta oli siitä huolimatta hintansa väärti!

Kun porattavat reiät oli merkitty, laitoimme maalarinteipit kaappeihin, jottei pinta halkea poratessa. Asennuslevyn ansiosta vaiheeseen kului kokonaisuudessaan noin puolisen tuntia.

Ovien ja karmien hienosäätöä

Tammikuun puolivälissä kyllästyimme ovettomaan kotiin ja kannoimme ovet sisään ja yritimme laittaa niitä paikoilleen. Ne eivät suoraan sopineet, sillä ne olivat turvonneet vajaan puolen vuoden ulkosäilytyksen aikana vajassa, minkä lisäksi karmit vaativat pientä hienosäätöä karmiruuveilla.

Nyt pitäisi vielä maalata karmit ja ovet sekä valita sopivat kahvat. Domus Classican valikoima on laajahko, mutta oikean tyylin valitseminen on vielä vähän hakusessa.

Kylpyhuone sai peilin ja valot

Kylpyhuone on ollut jo pidempään lähes valmis. Esikoisen lähestyvät synttärit asettivat takarajan kattovalaisimien ja juuri saapuneen peilin asentamiseen. Samaan aikaan saapui myös jälkitoimituksessa ollut kylpyhuoneen patteri, jonka putkarimme kävi asentamassa. Lopputulos oli erittäin hyvä ja nyt tämäkin huone on valmis kokonaisuus.

03_lamput_kattoon

Pakko on paras muusa!

Makuuhuoneiden verhotangot paikoilleen

Verhotankojen asennus sujui kipsilevypropuilla kohtuu vaivattomasti.

04_verhotangot_1

Lisäksi muuta pientä:

  • Asensimme molempien WC:den koukut ja telineet sekä poistoilmaritilät
  • Viimeistelimme kellarin purun saunan osalta
  • Asensimme kattovalot, joskin lopulliset valaisimet on vielä hankkimatta
  • Hankimme vaatekaappeja, mattoja, koreja (haloille, villasukille, lehdille, leluille, jne), verhoja, hyllyjä, pöydän, sängyn, lukemattomia sisustustavaroita, …
  • Maalasimme/kunnostimme huonekaluja

Nyt tilanne alkaa olemaan sellainen, että sisällä kaikki suuremmat urakat ovat takana. Kevään korvalla voimme alkaa keskittyä ulkolaudoituksen maalaukseen, kuistin eristämiseen, sadevesien ohjaamiseen, sähköauton latauspisteen asentamiseen, terassin tekemiseen, kesätalon (vajan) remontoimiseen, pihakivetysten tekemiseen ja mitä näitä nyt on…

Rentouttavaa kevättä kaikille!

-Matti ja Anu

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s